SexyPöxyt vuonna 2012 voitaisiin määritellä tyhjentävän oloisesti kolmannen divisioonan jalkapallojoukkueeksi. Meille tämä ei kuitenkaan riitä. Tärkeintä ei ole mitä, vaan miten me olemme. SexyPöxyt haluaa olla tyylikäs jalkapallojoukkue. Se tarkoittaa: Pöxyjen tyylinen. Pöxyhengen mukainen.

Kun vuonna 1985 värjäsimme valkoisia t-paitojamme minkä-lie-ruskeiksi ja piirsimme niihin tussilla numerot, emme pyrkineet tarkoituksella sarjan mauttomimmaksi seuraksi. Me olimme luoneet joukkueemme tyhjästä, kengännauhabudjetilla, ja vältimme turhia investointeja. Ruskea oli uniikki väri, joten kakkospaitoja ei tarvittu. Kotitekoiset peliasumme herättivät tietysti hilpeyttä, samoin nimemme, mutta me nielimme pilkan vanhoja sananlaskuja muistellen – ei koiraa karvoihin eikä nimi miestä... Päättelimme, että muotoseikat järjestyvät menestyksen myötä, ei toisinpäin. Alkupääoman ja tulevaisuuden suunnitelmien virkaa toimitti nuorten pelaajien luottamus itseensä ja tovereihinsa – Pöxyhenki.

Joukkueemme syntyi halusta katsoa mihin pystymme. Olemmekin saaneet nähdä, että peliasuillemme ei enää naureskella, ja jos nimellemme hymyillään, voimme hyvällä syyllä tulkita sen suopeudeksi. Tunnemme, että SexyPöxyt on tähän saakka kaikin puolin täyttänyt paikkansa jalkapallojoukkueiden joukossa. Vilpitön iloitseminen hyvin tehdystä työstä kuuluu olennaisena osana Pöxyhenkeen: me olemme ylpeitä joukkueestamme. Tämä on kuitenkin meille vain lähtökohta, ei päämäärä. Pöxyhenki tahtoo myös kehittyä. Haluamme edelleen katsoa mihin pystymme.

Joukkueena SexyPöxyt tähtää ehjään kokonaissuoritukseen, jossa menestys mitataan viihtyvyydellä – eikä tämä suinkaan merkitse sitä, että urheilullinen menestys olisi toisarvoista. Vahva kilpailuviettimme vaatii aina täyden tyydytyksen, mutta toiminnallamme on myös muita päämääriä. Jalkapalloilu on monitasoinen ilmiö. Meille pöxyille se on ennen kaikkea hauska ilmiö.

SexyPöxyt on aina pyrkinyt huolehtimaan pelaajistaan ja suhteistaan joukkueen ulkopuolelle: kannattajiin, tukijoihin, piiriin, muihin seuroihin jne. Panostuksemme näyttää onnistuneen. Vanhat pöxyhengenheimolaiset ovat pysyneet uskollisina, uusia on tullut. Niin ikään joukkueemme on haluttu (joskin pelätty) harjoitusvastustaja. Tämä kertoo luottamuksesta sekä pelitaitojamme että järjestelykykyämme kohtaan. Pöxyt ei petä. Muiltakin tahoilta olemme saaneet myönteistä palautetta. SexyPöxyt tunnetaan ja tunnistetaan yllättävänkin laajasti. Olemme ylpeitä ja kiitollisia meitä kohtaan osoitetusta luottamuksesta. Teemme kaikkemme, jotta se säilyisi. Haluamme vastedeskin raikastaa pöxyhengellä ilmaa, missä ikinä kuljemmekin – eritoten Valkeakoskella, ystävyysseuramme Hyveen Orjien kotikaupungissa.

Pöxyhenki avaa yhden kenties ainutlaatuisen näkökulman jalkapalloon. Tästä näkökulmasta me pöxyt tahdomme pitää kiinni, mutta myönnämme auliisti näkemyksemme rajallisuuden. Se on tietyssä ryhmässä syntynyt, tietyissä olosuhteissa kehittynyt, tiettyyn päämäärään tähtäävä käsitys siitä, miten me haluamme jalkapalloseurana olla ja toimia.

Jalkapallo on maailman suosituin peli, ja sitä pelataan monella tasolla ja asenteella. Jalkapallo on joskus hauskaa, toisinaan se merkitsee verta, hikeä ja kyyneliä, mutta aina kun jalkapalloa pelataan, se vaatii monen eri ihmisen panosta. Vain yhteistyöllä saavutetaan tuloksia. Niin syntyy myös Pöxyhenki.

Perustajajäsen Olli Hakala