Pöxyjen kausi alkoi syksyisessä ilmassa Laaksolahdessa ja sarja-avauksen vastustajana oli Sibbo Vargarna.

Pöxyjen pelin alku ei ollut mitään kummempaa ja Sibbo saikin ensimmäisenä maalinteko paikan. Make maalissa kuitenkin liimasi pallon tyylikkäästi käsiinsä ja takaiskulta vältyttiin. Peliä ei tämän jälkeen montaa minuuttia kulunut kun Jugi laittoi etukulmasta pallon ohi vastustajan maalivahdin. Pelikello näytti 8 min. Hiljalleen alkoi Pöxyjen peli käynnistyä ja vaikka vielä hiukka nihkeää öljyä oli Pöxy-koneessa niin ei kyllä ollut Pöxyillä hädän päivää. Pari kymmentä minuuttia kului maalista kun Inno iski taas etukulmasta pallon maaliin. Nyt oli pelattu 28 minuuttia ja tilanne Pöxyille 2-0.

Peli jatkui hienoisessa Pöxy hallinnassa ja juuri ennen ensimmäisen puoliajan loppua asialla oli Saranen, joka laittoi pallon vastustajan maalivahdin käsien kautta verkon perille hienosta poikittaisyötöstä. Jugille ensimmäisellä puoliajalla tehot 1+2. Tauolle lähdettiin Pöxyjen 3-0 johdossa lämmittelemään koppeihin.

Toista puoliaikaa ehdittiin pelata pari minuuttia kun Pöxyt sai vaparin n.25 metristä. Saranen kuunteli Lyyskin ohjeita ja sijoitti tarkasti pallon oikeaan alanurkkaan. Peli ei mitään kummoista enää toisella puoliajalla ollut ja hiukka Sibbo vielä yritti mutta eivät mitään saaneet aikaan. Pöxyille muutama maalintekopaikka vielä ilmaantui ja yhdestä tilanteesta Nakki nosti pallon tyylikkäästi yli vastaantulleen maalivahdin. Keli ja tulos tekivät sen, että toisella puoliajalla ei mitään kaunista jalkapalloa nähty.

Pöxyille siis sarja-avauksesta selvä 5-0 voitto Sibbo Vargarnasta. Hiukka nihkeää oli mutta kerrankin joukkue osui tolppien väliin paremmalla prosentilla kuin aikoihin. Pöxyjen kausi jatkuu ensi viikon tiistaina vierasottelulla PPV:tä vastaan.

Kokoonapano: Make, Kassu, Api, Teme, Stubu (Nybä), Jukka (Joni), Inno (Nakki), Timoo (Bogdan), Jugi (Julle), Saranen, Lelli

ei pelannut: Snara ja Rölli

Spirit-pisteet: Jugi, Saranen, Jukka, Kassu ja Make