Keskiviikon harjoitusottelu HIK:iä vastaan oli Pöxyjen kolmas ottelu viikon sisään. Se näkyi harventuneena kokoonpanona, mutta paikalle saatiin silti iskukykyinen joukkue muutamalla vaihtomiehellä varustettuna. Hankolaiset puolestaan tulivat mielellään pelaamaan Laaksolahteen, koska heillä ei ole kunnon kenttiä näin talvella, jossa voisivat pelata tai harjoitella.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasaista vääntöä ja molemmissa päissä maalivahdit tekivät upeita torjuntoja. Hanko sai kerran pallon maaliin, mutta tilanne tuomittiin paitsioksi. Pöxyillä lähinnä maalintekoa olivat Juhis, joka viiden minuutin kohdalla vetäisi ovelän kärsän mutta veto meni yli ja Uma, jonka pyssy suoraan volleysta oli suuntaumassa alanurkkaan mutta Hangon veskari torjui pallon. Yksi tilanne jäi Pöxyjä harmittamaan kun Juhis haastoi Hangon keskuspuolustajat ja boxissa näkyi Brassi Sandwich Juhistäyteellä. Todella ihme, että kyseisestä tilanteesta ei tullut pilkkua, sillä sen verran jyrän alle Juhis jäi.

Toiselle puoliajalle lähdettiin 0-0 tilanteesta, mutta Pöxyjen jalat alkoivat väsyä ja tästä syystä syöttötarkkuus katosi. Sen seurauksena Hanko ottikin ottelun ohjakset käsiinsä. Pari lepsuilua alaspäin ja Hanko siirtyi 0-1 johtoon. Pöxyt sai luotua muutaman hyvin rakennetun hyökkäyksen, mutta liekö ollut väsymys joka teki kepposet ratkaisuhetkillä. Uma pääsi vaparista tykittämään upeasti kohti yläkulmaa mutta jälleen veti Hangon maalivahti pidemmän korren. Siinä vedossa oli kiukkua vaikka muille jakaa. Hanko viimeisteli viimeisellä minuutilla vielä 0-2 voiton.

Siisti peli ja vielä kun tällä kertaa Hangon brassit pysyivät yllättävän hyvin pystyssä, niin ainoa mikä harmittaa oli tietenkin tappio. Tärkeitä minuutteja pelaajille jälleen kerran ja varsinkin muutama pelaaja esitti erittäin hyviä otteita. Heistä tässä mainittakoon Otto ja Uma. Nyt sitten Pöxyt keskittyy hetkeksi harjoitteluun ja kunnon nostoon, joka eilisen pelin perusteella on hyvinkin tarpeellista useamman pelaajan kohdalla. Seuraava peli onkin sitten 31.3. klo 18:00 Espoonlahdessa EPS:aa vastaan pelattava Regions Cupin 1. kierroksen ottelu. Kyseinen ottelu on EPS-päivän huipennus, joten katsomossa tulee olemaan paljon EPS-kannattajia. Toivottavasti myös Pöxy-kannattajat ovat runsaslukuisina paikalla auttamassa Pöxyjä matkalla europeleihin.

Pöxyjen kokoonpano: Teppis, Stubu, Teme (Timoo 45 min), Otto, Joonas, Jugi, Saikki, Uma, Ville, Juhis, Edi (Hotti 60 min)