Kauden viimeisessä vierasottelussa Pöxyillä oli vastassaan tosissaan tippumista vastaan taisteleva MPS/Atletico Malmi. Ottelusta odotettiin tiukkaa, mutta lopulta Pöxyt selvisi voittajana yllättävänkin helpolla.

Ensimmäisellä puoliajalla Pöxyillä oli myötätuuli apuna ja se teki Atleticon haasteesta vieläkin suuremman. Pöxyt painoi alusta alkaen kohti Atleticon maalia ja paikkoja siunaantui vaikka kuinka. Maalia jouduttiin kuitenkin odottamaan puoliajan puoleen väliin asti kunnes Tinke vapautti Pöxyjen paineita hiukka. Vastustajan maalivahti ei saanut pidettyä palloa käsissään ja Tinken oli helppo tehdä maalin edustalta maali. 0-2 syntyi hetkeä myöhemmin kun Ose sijoitti läpiajosta pallon tyylikkäästi ohi vastustajan maalivahdin. Atletico pääsi muutaman kerran hätyyttelemään Pöxyjen maalia, mutta Janne oli mies paikallaan ja piti Pöxyt johdossa. Maaleja Pöxyt olisi voinut tehdä vähintään tuplaten mutta sihti ei ollut kohdillaan.
 
Toiselle puoliajalle Atletico sai myötätuulen taakseen, mutta sekään ei heitä auttanut. Atletico yritti, mutta ei oikein onnistunut missään ja teki ottelusta Pöxyille helpon. Usein heidän hyökkäyksensä päättyivät harhasyöttöihin ja Pöxyt kontrolloi peliä koko ajan. Pari kertaa malmilaiset pääsivät pallon kanssa Pöxyjen kenttäpuoliskolle. Yhdessä tilanteessa pallo saatiin pelattua boxiin, mutta Janne hoiti homman tyylikkäästi tulemalla vastaan ja nappaamalla pallon. Samassa rytäkässä Jannen peukalo sai kyytiä mutta onneksi mies pystyi pelaamaan ottelun loppuun asti. Tinke piti huolen siitä että lukuja hiukka kaunisteltiin ja teki 2 maalia vielä toisella puoliajalla. Etenkin 0-3 maaliin johtanut laukaus boxin ulkopuolelta tolpan kautta sisään oli komea. Tinkellä taitaa parisen kymmentä maalia olla saldona sarjapeleistä.

Valmennus meinasi laittaa Snaran maaliin ottelun lopussa, mutta sopiva uhkailu valmennusta kohtaan sai heidät pysymään järjissään. Helppo ottelu Pöxyille ja Atleticon on voitettava RiRa viimeisessä pelissä mikäli aikovat ensi kaudellakin pelata Kolmosta. Pöxyt pelaa kakkossijasta ja tällä hetkellä HIK siinä kiinni paremmalla maalisuhteella. Viimeisen kierros pelataan sunnuntaina 7.10. klo 15:00 alkaen ja Pöxyt saa Laaksolahdessa vastaansa HDS/Mondialin. Kannattaa tulla katsomaan pystyykö Pöxyt saavuttamaan kakkossijan sarjassa.
 
Kokoonpano: Janne, Api (Otto), Nybä, Teme, Joonas, Jäky, Jukka, Inno (Edi), Mike (Saikki), Ose ja Tinke
ei pelannut: Rölli ja Snara