Regions' Cupin 3.kierroksen ottelu pelattiin Laaksolahdessa turkulaista TPK.ta vastaan, joka viime vuonna voitti vastaavan cupin ja joukkue oli Pöxyille myös osittain tuttu sillä Pöxyt tiputti TPK:n Suomen Cupista  vuosi pari sitten. 

TPK oli saapunut hyvissä ajoin Laaksolahteen ja olivat jo varusteet päällä kun Pöxyt saapuivat paikalle. Kentällä ei kuitenkaan ollut tilaa juurikaan lämmitellä kun junioreita oli kenttä täys. Pöxyt olivat vieraskoreita ja antoivat TPK:n ottaa lämpöä kentän nurkassa kun itse menivät halliin ottamaan lämpöä.

TPK hallitsi ottelua koko pelin aikana ja siitä kertoo sekin, että Pöxyillä ei ollut pelin aikana yhtään kunnon maalintekopaikkaa. Muutama kulma ja parin kerran TPK:n maalivahti joutui keskityspalloihin tulemaan mutta siinä ne Pöxyjen tilanteet olivat. TPK:lla sen sijaan oli paikkoja ratkaista ottelu jo ensimmäisellä puoliajalla mutta loistopeln maalissa pelannut Make piti numerot siedettävinä ja pystyi vielä ensimmäisen puoliajan pitämään nollan. Pöxyjen peli ei kulkenut taaskaan. Jukan polvi ilmoitti että nyt pitää peli keskeyttää ja taktinen vaihto vielä Jonin kohdalla niin Pöxyt oli jo ensimmäisellä puoliajalla thneet kaksi vaihtoa.

Toisella puoliajalla sitten ottelu ratkesi kun TPK sai ensin puskumaalin aikaiseksi (Kopio Kopse pelistä) ja sitten vielä kaunistelivat numerot 0-2 hienolla vedolla boxin ulkopuolelta. Pöxyt eivät puoliajallakaan saaneet pakettia toimimaan ja tuska näkyi kentällä ja vaihtopenkillä. Vaihdotkaan eivät ottelua piristäneet ja ottelu päättyi TPK:n 0-2 voittoon.

TPK oli kyllä hyvä joukkue ja ehdottomasti kovin vastustaja minkä Pöxyt on kohdanneet tällä kaudella. TPK pelasi jalkapalloa ja siinä sitten Pöxyt taisteli vastaan mutta ei onnistunut kuitenkaan parantamaan peliä niin, että olisi aiheuttanut TPK:lla huolia. Pöxyjen peli ei nyt juuri ota kulkeakseen ja se ikävä kyllä näkyy kentällä ikävällä tavalla.

TPK:lle siis ansaittu voitto ja kova joukkue saa olla että tämän nipun Regions' cupista tiputtaa. Pöxyt voivat nyt sitten keskittyä sarjaan ja myöhemmin alkavaan Uusimaa cupiin.

kokoonpano: Make, Miikkis, Jere, Nybä, Rölli (Kasi) Jäky, Jukka (Marko) Ville (Inno) Joni (Lelli), Jugi (Mara) Mikko

ei pelannut: Stubu, Snara

spirit: Make 2 ja Miikkis