Boxit otti pataan eilen selkein numeroin 3 – 1 Hongan Igikseltä Tapiolassa.

Ei selitellä, mutta kyllä maalit annettiin melko helpolla ja maalivahtiosasto (allekirjoittanut) oli ihan kuutamolla. Tapiolan hiekka on ollut paremmassakin kunnossa, mutta perunapelto oli molemmille sama. Lisäksi jouduimme pelaamaan vanhoilla keltaisilla varapaidoilla (vierasjoukkue vaihtaa väriä).

Ensimmäinen takaisku tuli paitsiolta haiskahtaneen tilanteen jälkeen todella helposti. Pallo vieri maaliin kävelyvauhtia kun Boximolse oli vielä kohmeessa. Boxit laittoi kovan kovaa vastaan ja peli oli ajoittain jopa meidän hallussa.

Toisen kerran kaivettiin palloa Boximaalista kun Honkaläpiajon päätteeksi kuului huuto "Mä otan !" Boximolse ei ottanut ja Honka tuikkasi 2 – 0.

Tästä Boxit hiukan sisuuntuivat ja pelin painopiste siirtyi Honkapäätyyn. Taitavan kuvion päätteeksi Väykkä nöyryytti Honka puolustusta ja kavensi 2 – 1.

Vääntö jatkui ja täytyy myöntää että Honka oli yllättävän liikkuva joukkue ollakseen ikämiehiä.

Hyvästä yrityksestä huolimatta lunta tuli jälleen Boxitupaan ensimmäisen puoliajan lopussa. Läpiajo ja Boximolse kaakaolla, 3 – 1.

Toinen puoliaika oli vahvaa Boxihallintaa , mutta maalinteko ei vain onnistunut hienoista kuvioista huolimatta. Puollustus toimi mainiosti ja Boximaali pidettiin puhtaana.

Ei me huonolle hävitty ja onpahan motivaatiota syksyllä näyttää Hongalle kaapin paikka kun saapuvat Boxien vieraaksi Leppävaaraan.

Tappiosta huolimatta illassa oli muutama valopilkku Väykän maalin lisäksi:
- Tuukka teki hienon paluun kentälle pitkän tauon jälkeen.
- Kaiju pääsi painimaan
- Juhiksen pelikengät loistivat kilpaa iltavalojen kanssa.

Kehässä eilen:
Ilkka "Ile" Lind
Tuukka "Tuke" Sormunen
Juha "Juhis" Mattila
Miko "Zatopek" Nieminen
Kai "Keiju" Mäki
Janne "Rako" Ravattinen
Mika "Quischmisch" Kuismanen
Ville "Vili" Niemioja
Ari "Raaka-Arska" Karttunen
Kalevi "Cale" Lindman
Mika "Väykkä" Väyrynen
Kari "Kujis" Kujala
Kimmo "Mähö" Mäkinen
Andreas "Jack Bauer" Träskelin
Arto "ATW" Nummivaara

Vääntö jatkuu keskiviikkona 8.5.2013 klo 20:25. Vastassa EPS ja pelipaikka LEPPÄVAARAN HIEKKA.